Näläntöjärvi Kiuruveden pohjoispäässä on tunnettu vahvasta haukikannasta.
Näin olikin etuoikeutettua aloittaa Vedenjakaja Cup juuri haukikisalla
Kiuruvedeltä.
Kevätvedellä Näläntö on selkeä järvi, jonka humuspitoinen vesi voi olla
tietenkin roskaista ja vaatii vieheiltä paljon ääntä ja näkyvyyttä. Näin
ollen uistelijoiden taito asetettiin kovalle koetukselle saada riittävä
määrä haukia veneisiin.
Aurinkoinen päivä ja hellekeli ovat monesti hauenuistelijan ystäviä. Hauki
siirtyy mataliin päivää paistattamaan, varsinkin jos mahat ovat täynnä
pikkukalaa. Nyt kuitenkin kudun jälkeinen syöntimässäily oli jo ohitettu,
joten haukia täytyi etsiä hyvin tarkasti pieniltä alueilta. Veden ollessa
vielä kylmää, passiiviset hauet eivät kovin hanakasti hakeneet ruokaa eli
vieheitä.
34 venekuntaa ei tätä kaikkea tiennyt, vaan läksi ahkerasti hakemaan
voittoa ja tärkeitä Cup-pisteitä jatkoa ajatellen.
Kun punnitusjono alkoi pidentyä, tuli selväksi että mitään mahtisaaliita ei
tullut, mutta jokainen venekunta sai saalista. Kaikkiaan puntarille tuotiin
haukia 1.098 kg, joten paikallinen kalanjalostaja sai melkoisesti
näppityötä loppupäiväksi.
Punnitusta seuratessani sain kaiveltua tietoja uistelijoilta myös
ottivieheistä, tosin suomalaiskansalliseen tapaan erittäin niukasti.
Vieheellä ne tulivat tai oma tekemä mutta paljastipa muutama venekunta
haukien ottaneen Jessen tai Bomberin suuhunsa. No jokaisella uistelijalla
on salaisia aseita, eikä niitä tietenkään tahdota paljastaa kauden
ensimmäisen osakilpailun jälkeen kilpakumppaneille. Sillä hyvin moni
venekunta tulee kohtaamaan toisensa jäljellä olevissa, kuudessa
osakilpailussa vielä.
Vaikka Näläntö tunnetaan isoista hauista, ei avauskilpailussa aivan kympin
rajaa saatu rikottua. Mutta sitten semmoista kuuden ja yhdeksän kilon
väliin osunutta haukea oli useammallakin venekunnalla aivan nokko.
Ja määräähän kylänväki kysyy, joten pikkuhiljaa punnitustuloksissa noustiin
40 kg kokonaissaaliin paremmalle puolelle ja näytti siltä että voittoon
pitää kuitenkin olla yli 50 kg, ehkä jopa yli 60 kg.
Kun vielä viimeinen kalastaja rumautti pari kylmälaatikollista kalaa
seulalle ja sieltäkin kertyi päälle neljäkymmentä kiloa haukea, alkoi yhden
venekunnan suupielet nykiä mieluisasti. He kun tiesivät oman tuloksen
alkavan kuutosella, eikä muita samalla numerolla alkavia tuloksia enää
tullut.
Lopulta voittotulos kirjattiin 63,990 kg ja venekunnassa olivat Petri ja
Ari Kivelä Pyhäjärveltä. Suurimman hauen onkivat Tomi ja Erkki Tuoriniemi
(Pyhäjärvi) ja painoa vonkaleella oli 9,318 kg. Nuorten sarjassa voiton vei
Viljo Honkaviita (Kiuruvesi) 6,030 kg luupäällä.
-Harri Matikainen-